2.2.2010

Läskille kyytiä

Liikkuminen yhdistettynä hyväntekemiseen on minua motivoiva yhdistelmä. Vuosi sitten osallistuin Amnestyn ja Mondo-lehden Matka maailman ympäri -haastekisaan Voittajat-nimisen joukkueen jäsenenä. Kuuden viikon puristuksen aikana kunto koheni urheillessani intomielisesti joukkueen hyväksi. Kisan päätyttyä tunsin olevani elämäni kunnossa.

Viime syksynä liikunta ei harmikseni mahtunut työ- ja opiskelukiireiden vuoksi kalenteriini. Sohvaperunoinnin seurauksena osa kiloista on hiipinyt salakavalasti takaisin.
Nyt kevättalven hypetys kohdallani on Läskillä lukutaitoa Nepaliin -kamjanja. Terveellisempää ja liikunnallisesti painottunutta elämää olen sitoutunut viettämään seuraavat kolme kuukautta. Kampanjan idea on loistava. Jokaisesta suomalaisten laihduttamasta kilosta tuntematon suomalainen lahjoittaja antaa 15 euroa Nepalin opettajankoulutuksen järjestämiseen. Superhyväntekijä on varannut tarkoitukseen peräti 10 miljoonaa euroa. Varojen käyttämistä kohdemaassa valvoo Ulkoministeriö. Kampanjaan mukaan lähteviä suomalaisia punnitaan muun muassa luterilaisten seurakuntien tiloissa. Ja tiedot lähteneestä läskistä kerätään THL:n kautta.

Tavoitteenani on karistaa kymmenisen kiloa. Se tuntuu isolta, mutta ei mahdottomalta haasteelta. Kiloja on nyt 91,4. Projektin etenemisestä bloggaan tästä eteenpäin viikoittain. Tsemppiä kaikille hyvää tekeville & kiloja karistaville siskoille ja veljille:)

Läskillä lukutaitoa
Amnestyn ja Mondon Matka maailman ympäri -haastekisa 20009

1 kommentti: