Leivoin hetki sitten ensimmäistä kertaa itse ruisleipää. Juuritaikinaa en ole perinyt mistään, joten myös se oli itse tehtävä. Leipomisprosessi vei aikaa, ja samalla se yksinkertaisesti pakotti hidastamaan elämää. Ainakin muutamiksi hetkiksi.
Juuritaikinan ohjeen löysin appiukkoni aikoinaan käyttämästä leipäkirjasta. Ohjeen hän oli merkinnyt kirjan sivuille ylös omalla käsialallaan vähintään liki parikymmentä vuotta sitten.
Ruisleivän juuren tekemiseen tarvitaan noin litra kädenlämpöistä vettä, ruisjauhoja ja kolmesta neljään hapankorppua. Vellimäinen keitos saa tekeytyä huoneenlämmössä ainakin kolme päivää. Juuritaikina on valmis leivottavaksi, kun se alkaa kuplia. Se on merkki maitohappobakteerien toiminnasta. Ruisleivässä niillä on kuulemani mukaan tärkeä tehtävä, sillä ne tuovat makua leipään.
Ennen kuin juureen lisätään jauhoja, suolaa ja vähän hiivaa, niin valmiista juurivellistä kannattaa ottaa talteen pari-kolme desiä seuraavaa leivontakertaa varten. Juuren voi pakastaa. Kuulemani mukaan juuritaikinan ja siitä leivottavien leipien maku paranee jokaisen leivontakerran myötä.
Leivontapäivänä turha hoppu kannattaa niin ikään unohtaa. Leivät ja limput on hyvä leipoa leiviksi aamulla. Sen jälkeen anna niiden kohota. Esimerkiksi lättänän reikäleivän kohotus vaatii kokemukseni mukaan ainakin kolme tuntia. Samasta taikinasta voi leipoa paistolämpötilaa ja paistoaikaa muunnellen sekä reikäleipiä että muhkeita jälkiuunilimppuja.
Parhaimmillaan ruisleipä maistuu sellaisenaan pienen voinokareen kera.
Tekstit
Kiinnostavaa! Luen juuri Sirpa Kähkösen kirjaa Neidonkenkä ja siinä kuvataan koskettavasti, kuinka suuri juhla oli, kun sota-ajan taloon saatiin ruisjauhoja ja päästiin tekemään oikeaa leipää kaikkien korvikkeitten jälkeen. Ja miten tärkeää oli leipoa levollisin ja iloisin mielin, ruisleipä oli perusruokaa, jota arvostettiin. Mieheni kotona tehdään edelleen ruisleipä itse mutta minä en ole sitä taitoa opetellut, noloa kyllä. Sen parempaa ei kyllä ole kuin tuore ruisleipä.
VastaaPoista