8.7.2009

Räväkkä tunnus herättää tunteet

Oulun seurakunnat ottavat kuun lopussa käyttöön uuden, 18-35-vuotiaiden nuorten aikuisten toimintaa kuvaavan tunnuksen. Samalla avataan myös edellä mainittuun kohderyhmään liittyvä Elossa.fi-sivusto. Vaikka Qtock-festareilla tapahtuvaan viralliseen lanseeraukseen on vielä hetki, niin kristillistä kirkkovenettä etäisesti muistuttava tunnus ei voi olla herättämättä hilpeyttä. Tunnus on saanut jo nyt netin keskustelupalstat eloon. Tilaa herkulliselle aiheelle on löytynyt myös monien päivälehtien sivuilta sekä verkkojulkaisuista.

Räväkkä tunnus saattaa kyllä hipoa joidenkin ihmisten huumorintajun ja mauttomuuden rajoja. Osa ihmisistä saattaa kokea naisen parasta paikkaa muistuttavan symbolin henkilökohtaisena, seksistisenä sekä alistavana loukkauksena.
Kävi oululaisten projektille miten tahansa, niin miksi kirkko ei saisi olla mainonnassaan perimmäisiin tunteisiin vetoava, räväkkä ja elämäniloinen? Entä pitäisikö kirkon keskittyä toiminnassaan pelkästään suruun ja synkistelyyn?

Yhteytensä jäsenistöön kadottaneelta luterilaiselta kirkolta vaaditaan uudistumista, mutta toisaalta samaan aikaan sen toivotaan pysyvän etäisenä ja byrokraattisesti jähmeänä.

Ota kantaa. Millä tavalla sinä uudistaisit luterilaisten seurakuntien toimintaa?

Oulun seurakuntien tiedote uudesta tunnuksesta & Elossa.fi-sivustosta>

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti